TEKIJÄT

OHJAAJA/KÄSIKIRJOITTAJA Elina Kivihalme. Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen osastolta Taiteen maisteriksi valmistunut Kivihalme on työskennellyt sekä fiktio- että dokumenttielokuvan parissa vuosikymmeniä. Kivihalmeen viimeisin teos on kevättalvella 2010 parhaaseen katseluaikaan TV-1:ssä nähty dokumenttisarja Rakkauden tähden. Siinä esiteltiin Suomeen avioliiton kautta muuttaneiden ihmisten ja heidän läheistensä elämää. Elina Kivihalmeen näkemys on vahvaa ja humaania, hän on aina ihmisen puolella. Hänen teoksissaan yhdistyvät kyky nähdä ihmisessä sekä yleviä että hauraita ulottuvuuksia. Kivihalmeen otteessa on sekä lämmintä huumoria, että jylhää koskettavuutta. Tuntemattoman emännän pohjana ovat Elina Kivihalmeen oman isoäidin kokemukset yhdeksänlapsisen perheen äitinä ja sodan jälkeen leskeksi jääneenä pientilallisena. Tämän elokuvan kautta Kivihalme antaa äänen ja kasvot kokonaiselle sukupolvelle suomalaisia naisia. Tuntematon emäntä on kuvaus suomalaisista äideistä.

Tuntematon emäntä on Kivihalmeen ensimmäinen ohjaus, joka saa ensi-iltansa myös elokuvateattereissa. Kivihalme on työskennellyt ohjausten ohessa aktiivisesti myös elokuvakoulutuksen parissa. Elokuvakasvatuksen kehittäminen on lähellä hänen sydäntään. Lisäksi Kivihalme aloitti 1.2.2011 dokumenttielokuvien tuotantoneuvojana Suomen elokuvasäätiössä.

ELOKUVAAJA Jouko Seppälä on myös Taideteollisen kasvatti ja Taiteen maisteri. Seppälä on kuvannut monia palkittuja elokuvia, joissa on käsitelty suomalaisten vaiettua historiaa. Seppälän kuvaama on Taru Mäkelän 1990-luvulla ohjaama sotaa käsittelevien dokumenttielokuvien trilogia: Viipurin poika, Lotat sekä Daavid -tarinoita kunniasta ja häpeästä. Dokumenttielokuvien lisäksi Jouko Seppälä on kuvannut myös näytelmäelokuvia, kuten Taru Mäkelän Pikkusisar sekä Kai Lehtisen Umur. Seppälä on työskennellyt myös mainosalalla ja on Finnish Society of Cinematographers –seuran jäsen. Seppälä on työskennellyt Metropoliassa elokuvauksen lehtorina. Seppälän luo kuvillaan aistivoimaista ilmaisua, jossa soivat sekä elämän kauniit että karheat sävyt.

TUOTTAJA Taru Mäkelä on Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1989 valmistunut elokuvantekijä. Tuntemattoman emännän tuottajana toimiminen on hänelle mieluinen tehtävä. Mäkelä tunnetaan parhaiten fiktio- ja dokumenttielokuvien ohjaajana. Tämän lisäksi hän on myös ohjannut teoksia teattereihin ja radioon. Vuonna 2005 ohjaaja/tuottaja Taru Mäkelä ja elokuvaaja/tuottaja Jouko Seppälä perustivat Kinosto Oy:n, jonka takana on Mäkelän isovanhempien vuonna 1920 perustama samanniminen tuotanto- ja levitysyhtiö. Kinoston tavaramerkki on yksi vanhimpia edelleen toimivia elokuva-alan yrityksiä Pohjoismaissa, ja koko maailmassa.

LEIKKAAJA Tuuli Kuittinen kuuluu maamme elokuvaleikkaajien eliittiin. Hän on Taideteollisen korkeakoulusta valmistunut Taiteen maisteri. Jo opiskeluaikanaan Kuittinen aloitti aktiivisen työskentelyn leikkaajana. Hän on tehnyt sekä fiktioelokuvia, että dokumenttielokuvia. Nämä asettavat lajityyppeinä hänen mielestään varsin erilaisia ammatillisia haasteita. Kuittinen kertoo nauttivansa vaihtelusta eri elokuvalajien välillä ja virkistyvänsä saadessaan käyttää työssään eri osaamisalueitaan.

Tuuli Kuittisen leikkaamia dokumenttielokuvia ovat mm.

Lasse Naukkarisen “Olipa kerran utopia”, Katja Gauriloffin “Huuto tulleen” ja Taru Mäkelän “Saalis”. Pitkistä näytelmäelokuvista hänen leikkaamiaan ovat Mari Rantasilan Risto Räppääjä –elokuvat ja Arto Halosen “Prinsessa”. Kuittinen on leikannut lisäksi lukuisia lyhytelokuvia ja mm. Maria Ruotsalan ohjaaman tv-sarjan ”Iloinen talo”, joka pohjautui Kreetta Onkelin samannimiseen romaaniin. Tuntemattoman emännän Tuuli Kuittinen leikkasi kesällä 2010. Elokuva haastattelumateriaalia oli yli 50 tuntia. Näiden autenttisten kertomuksien sekä laajan arkistofilmimateriaalin, aikalaisvalokuvien ja ohjaajan suvun kaitafilmien kautta leikkaamossa alkoi muotoutua Tuntemattoman emännän tarina.

ÄÄNISUUNNITTELIJA Anne Tolkkinen on Taideteollisen korkeakoulun kasvatti ja Taiteen maisteri. Tolkkisen ura on alusta lähtien ollut kansainvälinen. Hän arvostaa työtehtävien monipuolisuutta ja pitää sitä oleellisena asiana urallaan. Hän on työskennellyt niin kenttätöissä kuin äänen jälkisuunnittelussa. Viime aikoina Tolkkisen työnkuva on painottunut nimenomaan jälkimmäiseen. Tolkkinen on tehnyt fiktiota, dokumentteja, videotaidetta, nettianimaatiota ja mainoksia.

Anne Tolkkisen tehnyt äänisuunnittelun mm Alli Haapasalon ”On Thin Ice” fiktioon, joka on palkittu Brooklynin kansainvälisillä filmifestivaaleilla 2010 ja Jan Ijäksen kokeelliseen lyhytelokuva ”Travelogue”, joka on englantilais-suomalainen yhteistuotanto. Tolkkinen on tehnyt myös Jani Ruscican lyhytelokuvan ”Lopun alkuja” äänisuunnittelun. Lisäksi Tolkkisen työtä on myös Yhdysvalloissa tuotettu Sara Colangelon lyhytelokuva ”Little Accidents”, joka valittiin Sundance elokuvafestivaaleille 2010 ja joka voitti San Francisco Shorts! elokuvafestivaalien pääpalkinnon 2010. Muita elokuvia, joissa Anne Tolkkinen on työskennellyt äänisuunnittelijana ovat Anna Maria Hutrin lyhytelokuva Sininen Delfiini 2009 ja Mohamed el Aboudin dokumenttielokuva ”Vasen vartaloon” 2009.

SÄVELTÄJÄ JA MUUSIKKO Anne Seppänen on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta Taiteen maisteriksi. Seppänen toimii mediakasvatuksen kouluttajana ja kehittäjänä. Taiteentekijänä hän on utelias ja kiinnostunut puhuttelevista aiheista, joissa luonnonmukainen epätäydellisyys, rosoisuus ja karheus saavat timantit loistamaan.

Seppänen on myös ohjannut lyhyitä dokumentteja, fiktioita ja radiodokumentteja. Hän on säveltänyt musiikin ja toiminut muusikkona useassa teatteriesityksessä ja elokuvassa, mm Katariina Lillqvistin ”Mire bala Kale” –elokuvassa. Elina Kivihalmeen ohjaamaan ja dramatisoimaan Rosa Liksomin Yhden yön pysäkki -tekstiin perustuvan teatteriesityksen musiikin sävellys ja toteutus ovat Anne Seppäsen.

SÄVELTÄJÄ JA MUUSIKKO Miro Mantere on Live-looping menetelmän uranuurtaja Suomessa. Hän on ITE-soittimien rakentaja ja ns. found sound soittaja, joka termi voisi vapaasti suomennettuna olla äänen löytämistä. Mantereesta musiikkia voi tehdä melkein millä tahansa ja missä tahansa. Hän opettaa musiikin vaihtoehtoisia käyttötapoja mm musiikinopettajille.

Hän on tehnyt musiikkikiertueita Euroopassa taiteilijanimellään Mir_0 ja soittanut Pariisissa yhdessä mm Sainkho Namtchylakin kanssa. Lokakuussa 2010 hän osallistuu jo toisen kerran ainoana suomalaisena Kaliforniassa pidettäviin Y2KX-International Live-looping festivaaleille. Mantere sai kunniamaininnan Oliwia Tonterin dokumenttielokuvan ”Lilli” musiikista Tshekin tasavallassa, Karlovy Varyn kansainvälisillä filmifestivaaleilla 2007. Mantere on tehnyt yhteistyöproduktioita lukuisten eri taiteenalojen edustajien kanssa, kuten esim. Miina Äkkijyrkän, Hanne Kauppisen ja Teemu Päivisen.

MUUSIKKO Heta Bilaletdin opiskelee animaatiota Turun Taideakatemiassa. Elokuvan rinnalla hänen taiteellisia ilmaisukeinojaan ovat laulu ja musiikki, joita hän on harrastanut lapsesta saakka. Bilaletdin laulaa ja musisoi useissa eri yhtyeissä: Pasilan savut, Bananas ja Olimpia Splendid

LEIKKAUSASSISTENTTI Antti Tuomikoski on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta 2008 Medianomiksi, suuntautumisvaihtoehtonaan leikkaus. Lopputyönään Tuomikoski ohjasi ”Melko kallista paskaa” – dokumenttielokuvan, joka sai Kettupäivillä 2008 parhaan opiskelijadokumentin palkinnon.

Leikkaajana Tuomikoski on toiminut lyhytelokuvissa sekä televisio-ohjelmissa mm Moon TV:lle. Hän on leikannut myös yritysvideoita ja mainoksia. Leikkausassistenttina hän on toiminut mm Arto Halosen ”Pyhän kirja varjo” – dokumenttielokuvassa ja kokoillan draamaelokuvassa ”Prinsessa”. Lisäksi hän on työskennellyt leikkaajana General Post jälkituotantoyhtiössä 2008 –2009.